Kämppämme on viisikymmentä vuotta vanha. Täällä on asuttu koko tuon ajan ympärivuotisesti, vain viimeiset pari vuotta talo on ollut tyhjillään edellisen omistajan siirryttyä rauhallisemmille maille. Olemme kunnostaneet ja korjanneet taloa kriittisistä paikoista pyrkien välttämään liiallisuuksia ja säilyttämään talon ainutlaatuisen hengen. Nelihenkisen (kera koirulin) perheen tarpeet ovat erilaiset kuin entisaikaan. Vähällä mekin tosin pärjäämme. Sähköliittymää talossa ei ole, eikä toistaiseksi ole tulossakaan. Samoin on tien laita.
Kämpän sisuskalujakaan emme ole paljoa vaihtaneet. Uusi lattiamaali oli kuitenkin listallamme mm. ehjiä lauteita ja polun uusia pitkospuita korkeammalla. Lattia oli pinnastaan varsin kulunut, huonekalujen paikat näkyivät selvästi. Uusi maalipinta myös helpottaa siivousta. Puulämmityksellä lapsien ja koiran kanssa lattia täyttyy päivässä erilaisesta mujusta, jonka lakaisu on ehjältä maalipinnalta huomattavasti helpompaa. Eikä vaaleamman pinnan valoisuus varsinaisesti sähköttömässä kämpässä haittaa.
Talon kolmesta huoneesta on nyt kaksi saanut uuden maalin lattiaansa. Aloitimme pirtistä lasten ollessa pari päivää isovanhempiensa kanssa evakossa. Maalauksen ajaksi pirtin tavarat siirrettiin kamariin ja keittiöön. Ovesta pääsee vain keittiöön, joten nukkumaan kamariin täytyi kiivetä ikkunan kautta. Lastenhuoneen eli kamarin maalaus olikin sitten jo asteen verran helpompaa, lapsetkin saivat olla kotona. Vaiva kannatti, elämänlaatu parani. Keittiö saa kuitenkin odottaa uutta maalia ensi vuodelle.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti