keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Joulukalenteri: 12.12.

Toinen meistä aikuisista tuli viime yönä junalla opintojensa takia Helsinkiin. Aamulla hän nautti kaupungin tuomista mahdollisuuksista käymällä ensin uimassa aamuvirkkujen kanssa Yrjönkadun upeissa puitteissa. Aamukahvista ja granolasta hän nautti läheisessä leipomokahvilassa seuraten kaupunkilaisten heräämistä keskiviikkoaamuun.

Kännykkä piippasi. Inarista tuli viesti. Puoliso oli herännyt normaalia aiemmin, hiihtänyt lasten kera seitsemäntoista asteen pakkasessa tienvarteen, josta oli tutun tarkoitus hakea lapset päiväkotiin. Oma automme on toisella paikkakunnalla huollossa samalla, kun toinen aikuinen on etelässä pikavisiitillä. Puoliso ja lapset olivat ehtineet ajoissa tienvarteen, vaan tutun auto ei pakkasen vuoksi käynnistynytkään. Puolison ei auttanut kuin kiinnittää sukset takaisin jalkoihin ja palata kahden jo hieman viluisen lapsen kanssa pimeiden soiden halki takaisin kämpille nauttimaan rauhallisesta loppupäivästä.

Täältä tuhannen kilometrin päästä, kaupungin palveluiden, lämmön ja valojen keskeltä on helppo ymmärtää monet meille osoitetut kommentit siitä, kuinka elomme pohjoisessa kuulostaa extremeltä. Kyllä se kieltämättä täältä kuulostaa, minustakin. Vaikka paikalla ollessa tämän aamuinen tarina ei ole kummallinen, hermoja kiristävä toki, mutta normaaliin arkeen kuuluva. Kaupungin puitteiden keskellä se tuntuu juuri nyt ensimmäistä kertaa itsestäkin aika kaukaiselta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti