Heräsimme hitaasti toiseen adventtiin samaa tahtia päivän kanssa. Pakkanen oli yön aikana laskenut, lunta leijaili hitaasti taivaalta. Nautimme rauhallisesta aamusta, huomenna koittaa herätys päiväkotiin.
Lunta on satanut tulomme jälkeen kymmenisen senttiä lisää. Nyt ei enää tunnu hyvältä tarpoa jalkapelillä umpihangessa. Onneksi paluun aikaan hanki salli vielä pienimmänkin kävellä polulla. Reitti kämpältä tielle muuttuu vuodenaikojen myötä. Reitti lyheni aiemmin suon jäädyttyä, mutta nyt on aika löytää uusi mahdollisimman tasainen. Kuopuksen suksien hallinta (tai vanhempien hermojen) ei salli vielä kovin mäkisiä ja puustoisia latuja.
Perheen vanhin aikuinen yritti eilen illalla käydä koiran kanssa hakemassa autosta sinne unohtuneet koiranruoat hiihtäen uutta reittiä. Kääntyi kuitenkin takaisin pohdittuaan kompassin olevan rikki. Kuulemma se ei koskaan ole. Suunta oli 180 astetta väärään suuntaan, joten viisaampien sanat mielessään kääntyi hän kiltisti takaisin omia jälkiään ja nautti iltahiihdosta hiljaisessa lumisateessa koiran kera. Lumisade, pimeys ja huurustuvat silmälasit, eivätkö ne ole ihan päteviä syitä eksymiseen kilometrin matkalla? Sattuu sitä kuulemma kokeneemmillekin.
Tänään saimme testata hiihtämistä talvipolulla koko perheen kera. Vielä ei ole varmaa onko helpompaa kulkea upottavalla suolla vai rikkomattomassa umpisessa koiran tempoillessa toisessa kädessä ja samalla avustaa toisella kolmivuotiasta reitillään. Huomenna pitäisi letkan liikkua arkiaamun vauhdilla. Sitä odotellessa.
Lunta on satanut tulomme jälkeen kymmenisen senttiä lisää. Nyt ei enää tunnu hyvältä tarpoa jalkapelillä umpihangessa. Onneksi paluun aikaan hanki salli vielä pienimmänkin kävellä polulla. Reitti kämpältä tielle muuttuu vuodenaikojen myötä. Reitti lyheni aiemmin suon jäädyttyä, mutta nyt on aika löytää uusi mahdollisimman tasainen. Kuopuksen suksien hallinta (tai vanhempien hermojen) ei salli vielä kovin mäkisiä ja puustoisia latuja.
Perheen vanhin aikuinen yritti eilen illalla käydä koiran kanssa hakemassa autosta sinne unohtuneet koiranruoat hiihtäen uutta reittiä. Kääntyi kuitenkin takaisin pohdittuaan kompassin olevan rikki. Kuulemma se ei koskaan ole. Suunta oli 180 astetta väärään suuntaan, joten viisaampien sanat mielessään kääntyi hän kiltisti takaisin omia jälkiään ja nautti iltahiihdosta hiljaisessa lumisateessa koiran kera. Lumisade, pimeys ja huurustuvat silmälasit, eivätkö ne ole ihan päteviä syitä eksymiseen kilometrin matkalla? Sattuu sitä kuulemma kokeneemmillekin.
Tänään saimme testata hiihtämistä talvipolulla koko perheen kera. Vielä ei ole varmaa onko helpompaa kulkea upottavalla suolla vai rikkomattomassa umpisessa koiran tempoillessa toisessa kädessä ja samalla avustaa toisella kolmivuotiasta reitillään. Huomenna pitäisi letkan liikkua arkiaamun vauhdilla. Sitä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti